Mitä koiraharrastaja voi oppia vuohelta?

Jos saisin pitää Oscar puheen 30 sekunnin mainoselokuvasta, olisi se tämä.

We didn’t get this far just hanging around with great people.

Kiitos RYHMÄ Creative Agency, kiitos Vaasan! Kiitos Rölli ja Fallkullan kotieläintila.

Kiitos luottamuksesta. Tunnen valtavaa kiitollisuutta saadessani toimittaa tasaista luotttavuutta eläinnäyttelemisen muodossa ja toimia alalla sen lahjaikkaimpien toimijoiden rinnalla toinen toistaa mielenkiintoisimmissa projekteissa.

Tällä kertaa tehtäväni oli toimittaa vuohipukki Helsingin Olympiastadionille saatesanoilla: “Pukin ei tarvitse olla muuta kuin pukki ja syödä näkkäriä”. Mikä siis voisi mennä pieleen?

Sopivan pukin löytäminen ei lopulta ollut haastavaa. Rölli pukki löytyi Fallkullan kotieläintilalta, Helsingistä. Koska kotieläinten kuljettaminen vaatii asianmukaisia lupia, järjestyi myös se samalla ystävällisen henkilökunnan puolesta. Kiitos ja Röllille terkkuja!

Seuraava haaste oli pukin valmisteleminen ensin stadionille ja kuvausryhmän eteen. Kävin tapaamassa Rölliä pari kertaa ja päätin ottaa tämän kanssa seuraavan suuren askeleen urallani. Sen sijaan, että koettaisin kouluttaa tälle kaikki mahdollinen erillisinä temppuina, kokeilisin kommunikoida vuohelle. Suunnitelma kuulosti aluksi omaankin korvaan huonolta scifielokuvalta joka vääjäämättä päättyy katastrofiin, ja kuitenkin, mitä enemmän aiheeseen tutustuin, sen enemmän tulin menetelmästä vakuuttuneeksi.

Tiede toislajisenkommunikaation takana

Sosiaalisissa tilanteissa ihmisille on mahdotonta olla täysin etäinen, neutraali tai anonyymi toimija. Tunnistamme automaattisesti toiset itsenäisiksi olennoiksi ja käyttäydymme sen mukaisesti. Meille on helppoa hyväksyä ajatus siitä, että kommunikaation toinen osapuoli omaa omat meistä riippumattomat tavoitteet ja kokemusmaailman. Näin ainakin niin kauan, kun kommunikaatio tapahtuu kahden ihmislajin edustajan kesken.

Vuohen, koiran tai minkä tahansa toislajisen olennon kanssa kommunikaatio ei lopulta poikkea tästä. Meitä Rölli-pukin kanssa yhdistää mm. yhteinen evoluutio nisäkkäinä ja tarve tulla ymmärretyiksi. Eroavaisuuksia tietysti löytyy kuten esimerkiksi kyky välittää ja vastaanottaa viestejä puhuttuun kieleen tukeutuen. Siinä missä minä synnyin suomalaiseen kieliperheeseen, joutuu jokainen vuohi (tai koira) keksimään oma kielen viestiä ihmiselle. Eroistamme huolimatta molemmat lajit ovat samalla viivalla silloin kun vertaillaan ominaisuuksia ihmisen ja vuohena olemisen mittareilla. Siinä missä minä olen vertailussa ylivertainen ihmisenä on rölli sitä vuohena.

Jos osaan viestiä koiralle, pystyisinkö viestimään myös vuohen kanssa?

Eläin tasavertaisena kumppanina ihmisen elämässä, tai toisinpäin ihminen tasavertaisena kumppanina eläimen elämässä, on monella tapaa uusi ja feministinen ajatus. Sen takana on moderni filosofinen näkemys toisen tunnistamisesta subjektiiviseksi olennoksi. Ajatuksen mukaan kenestäkään ei voi tulla subjektia jos tämä eristetään subjektiviteetin mahdollisuuksien ulkopuolelle (Jessica Benjamin, The Bonds of Love, 1988). Subjektiksi tuleminen vaatii myös että joku toinen subjekti toimija tunnistaa tämän subjektiviteetin. Suomeksi, minä joka tunnen itseni yksiköksi, tunnistan edessäni olevan vuohen yksilönä, ja vuohi tiedostaa tämän. Käänteisesti minulla on myös kokemuksia ihmistenvälisistä keskusteluista joissa minua ei ole käsitetty yksilönä jolla on omat mielipiteet ja ajatukset, vaan olen tullut yleistetyksi esimerkiksi valkoisena keski-ikäisen heteromiehen stereotypiana. Tunne on turhauttava.

Yksilön tunnistamisen prosessia Jessica kutsuu intersubjektiiviseksi tunnistamiseksi. Ihmisen intersubjektivisia suhteita varjostaa kuitenkin traaginen paradoksi, jossa toisen subjektiksi tunnistava huomaa omien tarpeiden tai moraalisten valintojen olevan ristiriidassa tämän uuden totuuden kanssa (esim. vuohi on yksilö, mutta pidän vuohen juustosta pitsassani -> saadakseni vuohen juustoa, minun pitää hyväksyä pienten kilipukkiyksilöiden teurastaminen). Niinpä meillä ihmisillä on tapana työstää ajatuksiamme toisten subjektiviteetistä kohti objektiviteettiä ja takaisin aina omien kulloisten tarpeittemme mukaisesti. Jos kuitenkin haluamme nähdä itsemme eläimen kautta subjekteina, meidän tulee ensin tunnistaa subjektiviteetti tuossa eläimessä. Meidän olisikin siis hyvä varautua konfliktiin joka tästä seuraa arjen valintoihin ja hyväksyä ne osaksi matkaa. Kaikki se mitä voimme oppia eläimiltä voidaan käyttää myös ihmisenä kasvamiseen. Subjekti / objekti paradoksi on usein leimaavaa tekijä myös pitkissä parisuhteissa tai missä tahansa läheisissä ihmissuhteissa. Vanha viisaus; näytä minulle koirasi niin kerron miten kohtelet muita ihmisiä, pitää siis edelleen paikkansa.

[LÄHDE: https://www.goodreads.com/book/show/423356.The_Bonds_of_Love]

Miten kaikki sitten meni?

Kuvauspäivänä minusta tuntui kuin olisin ollut piilokamerassa. Röllille päivä oli jännittävä, kuten kuvitella saattaa jos on asunnut siihen saakka vain yhdellä laitumella. Ensimmäisessä kuvassa työryhmä oli hermostunut sillä vuohi ja parinsadantuhannen kamerakalusto olivat samalla neliömetrillä. Pidin rölliä kiinni niin, että tunsin tämän sydämen. Se luotti ja oli utelias. Hengitin rauhoitellen omaa sympaattista hermostoani ja pyrin viestimään rauhaa Röllille samalla kun yritin aistia miten tämän syke mukailisi omaani. Ja kyllä, se todella mukaili omaani. Universaalein kieli kahden tuntevan olennon välillä on sydämen syke ja kaikki ne kehon merkit jotka viestivä stressistä. Jos siis pystyisin pitämään oman stressini kurissa, onnistuisin kaikessa johon ryhdyn.

Kuvaustilanteessa Rölli oli utelias, viesti minulle omilla keinoillaan tarpeistaan; veti narusta kun halusi käydä tarkastamassa jotain, pysähtyi paikalleen jos ei pitänyt ajatuksesta siirtyä tai pyysi vettä katsomalla haikeana vesipulloa kun tuli jano. Minulla kesti hetken aikaa oppi nämä Röllin tavat viestiä, mutta kun siinä onnistuin, kasvoi Röllin luottamus minua kohtaan kasvoi sitä mukaa. Kuvausryhmä osasi ottaa tarpeemme huomioon ja odotti merkkiäni kun olisimme valmiit taas ottoon. Näin edeten loppu oli kuin taikaa. Röllille oli lähes sama mitä teimme, kunhan hän koki olevansa turvassa, tunsi mielenkiintoa tehtävää kohtaan ja sai tekemiselle merkitystä. Erityisesti banaani sai Röllin ponnistelemaan vaivoja säästelemättä. Näin kuvauspäivä kului kuva kerrallaan ja tämä ainutlaatuinen koe päättyi täydelliseen onnistumiseen.

Lopuksi

Tuon päivän jälkeen olen kehittynyt kommunikaatiossa paremmaksi ja löytänyt lisää tukevia tieteen pilareita tieteen menetelmieni perustuksille. Kehityksen myötä olen pyrkinyt määrittelemään eroja koiriin ja eläimiin yleisesti liitettyjen totuuksien ja uskomusten välillä, tuntemaan lisää myötätuntoa ja ottamaan vastuun teoistani eläinten todellisena ystävänä. Sen minä opin vuohelta, kiitos Rölli.

Tämän työn myötä kääntyi uusi sivu urallani ja lakkasin kouluttamasta eläimiä. Tästä edes minä kommunikoin. Tässä tuo video, olkaa hyvät: